Ihanat onnistuneet talkoot ❤️

19.06.2023
Ihanaa, kiitos! Olen ollut niin voimakkaissa kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteissa meidän niin ihanien talkoiden jäljiltä ❤️❤️❤️

 

Kiitos kaikille mukana  olleille! Tänä vuonna sekä aimpina ja tulevina vuosina myös 🙏 Ei olisi elämä yhtä onnen täyttämää yksin tekemällä, yhdessä onnistumisessa on vain niin paljon suurempaa taikaa 💎


Meillä tosiaan tehtiin 19-metriseen kattoon remontti, joka jatkuu myöhemmin tänä vuonna. Rakkaani purki vanhat päreet, huovan, pressun ja peitteen. Teki taikojansa laudoilla ja asensi aluskatteen tulevaa peltiä varten. Toivomme sen palvelevan aitan kattona lapsuuttaan elävien lastemme lasten lapsille ❤️


Iloiseksi ja täysin odottamattomaksi yllätyksekseni hän otti viimeisenä viikonloppuna talkoolaisenkin mukaan katolle auttamaan! Aiemmat saivat pysyä maan tasolla ja auttaa mm. kuljettamalla lautoja toisiin paikkoihin tai monin muin tavoin.


Oli suuri etuoikeus viettää näitä ihania päiviä yhdessä 🔥 Riippuen talkoolaisen suuntautumisesta me meditoimme ja joogasimme yhdessä, söimme hyvin, puhuimme parhaimpia keskusteluja ja ehkä täysin  tahattomasti voimistimme suureen liekkiin sen palon ja roihun itsessä, joka haluaa ja tulee tämän tilan tukemana edistämään entisestään maailmassa hyvää, tiedon ja hyvinvoinnin, vaihtoehtoisen elämän levittämistä 🌞


Me saamme elää vapaudessa ja yhteydessä, meillä on oikeus ja mahdollisuus elää puhtaasti ja terveesti sekä vaalia yhteistä hyvää. Jotkut teot sen eteen vaativat enemmän kuin toiset. Kuten katon purkaminen versus uudisrakentaminen 💪

 Onneksi saamme tehdä sen yhdessä ja kutsumme sinuakin liittymään joukkoomme ensi vuoden Hyvän mielen talkoissa ❤️


Kuulemiin!